Historia

1956 – Veljekset Artur ja Arvid Hellberg ostivat toiminnassa olevan autokorjaamon nimeltään Sauvon Autokorjaamo. Korjaamo työllisti veljesten lisäksi neljä asentajaa. Korjaamoa työllisti paikkakunnan kaikenlaiset ajoneuvot traktoreista autoihin sekä maatalouden muut koneet ja laitteet.

1965 – Veljekset rakensivat nykyiselle paikalle Paraisille uuden 450 neliömetrisen korjaamorakennuksen, jonka neliömäärä kaksinkertaistui vuonna 1974. Yleiskorjaamotoiminnan lisäksi solmittiin vuonna 1967 Renault huoltoedustus. Siitä lähtien korjaamo on toiminut sekä merkkikorjaamona että yleiskorjaamona.

1981 – Solmittiin Toyotan kanssa huoltosopimus.

1982 – Isäni Arturin kuoltua siirryin yrittäjäksi Arvidin rinnalle. Sitä ennen olin ollut Maarianhaminassa ja Forssassa Volvo-piirimyyjän palveluksessa toimien siellä työnjohtajana ja korjaamopäällikkönä. Vieraan palveluksessa saatu kokemus auttoi minua suuresti, kun aloitin yrittäjäurani.

1991 – Citroen-kuvio tuli mukaan. Paraisille tuli Citroen- ja Suzuki-myynti ja meille tuli Citroen ja Suzuki huoltoedustus.

1995 – Arvid jäi eläkkeelle ja lunastin hänen osuutensa korjaamosta. Samalla palkkasin työn vastaanottoon henkilön, joka huolehti konttorirutiineista.

1996 – Liityttiin kansainväliseen AD- korjaamoketjuun.

2002 – Ryhmäpoikkeusasetuksen tullessa voimaan, meillä päättyi Renaultin, Suzukin ja Toyotan huoltosopimukset. Onneksi asiakkaat ja ammattitaitoinen henkilökunta säilyivät, joten tästä ei aiheutunut suurta toimintahäiriötä.

2014 – Citroenin rinnalle tuli vielä Peugeotin huoltoedustus, lähinnä koska kummallakin on samat erikoistyökalut ja monet varaosat käyvät kumpaankin merkkiin.

Nykyinen henkilökunta koostuu seuraavista henkilöistä:

  • Fredrik Robertsson autoinsinööri, työnjohtaja ja tekninen asiantuntija
  • Patrik Karlsson automekaanikko, Citroen, Peugeot ja Bosch erikoiskoulutus
  • Krister Rehn automekaanikko, Citroen, Peugeot, Fiat, Toyota ja Bosch erikoiskoulutus
  • Håkan Halava automekaanikko, Citroen ja Bosch erikoiskoulutus
  • Jani Suomalainen korimekaanikko, Volvo erikoiskoulutus
  • Erik Hellberg autoteknikko, toimitusjohtaja